Kalan savustaminen kamadossa

grillattu kala, grillikalaa, kala grillissä, kala kamadossa, kalan grillaus, kalansavustus, savukalaa, savustettu kala, savustettu lohi -

Kalan savustaminen kamadossa

Kun lihan grillaamiseen haluaa vaihtelua tai muuten vaan keventää ruokavaliota, kala on mainio vaihtoehto. Kalan valmistus on pikaruokaa parhaimmillaan ja savustettu kala vielä uunikalaakin herkullisempaa. Kalan savustaminen kamadossa sopii hyvin ihan arkiruuaksi ja maistuu yleensä useimmille. Aikaa savustamiseen kuluu yhteensä n.1,5 tuntia. Meidän perheessä olemme pääasiassa savustaneet lohifileitä, mutta kaikki muut kalalajit valmistuvat myös yhtä vaivattomasti. Lohi on ehkä rasvaisuutensa takia suosittu grillattava, mutta sekä ahven, hauki ja oma suosikkini kampela, sopivat loistavasti kamadoon savustettavaksi. Näillä ohjeilla yleensä savustamme kalaa ja hyvää on tullut. Tapoja löytyy varmaan monia, mutta tällä ohjeella ollaan onnistuttu joka kerta, eli voisin sanoa, että aika varma setti.

 

Esivalmistelut ja grillaus:

Kalafileet suolataan edellisenä iltana karkealla merisuolalla ja annetaan vetäytyä yön yli jääkaapissa. Näin suolan maku imeytyy rauhassa kalaan ja antaa pehmeän loppumaun.

Seuraavana päivänä grilli sytytetään ja annetaan lämmetä 120 asteeseen. Kun lämpö on saavutettu laitetaan Kamadon ala- ja yläluukut lähes kokonaan kiinni, jotta grilli ei lämpene liian kuumaksi ja savu pysyy grillissä. Tärkeintä kalan savustamisessa on, että lämpö pysyy tasaisena noin 100-120 asteessa koko grillauksen ajan. Näin kalan liha pysyy kosteana eikä kuivu tai pala.

Lisämakua kalalle:

Jos haluaa lisämakua kalaan voi hiilien päälle lisätä vielä esim. omena- tai leppäkiekkoja, jotka antavat oman aromin ruokaan. Toisena maunantajana voidaan käyttää savustuslaatikkoa. Näitä saa yleensä 20 euron hintaan joten panostus ei ole suuri tuomaan lisää savunmakua ruokiin. Tässä esim. meillä käytetty Char-Broil savustuslaatikkoa, joka ajaa hyvin asiansa ja on ruostumattomasta teräksestä valmistettu. Savustuslaatikko laitetaan hiilien päälle ennen ruuan lisäämistä grilliin.

Kala laitetaan grilliin kun savu sakenee, n. 45 min grillin sytyttämisen jälkeen. Itse kala saa olla savussa n. 45 min, riippuen kalan koosta. Pienemmät fileet ja kalat valmistuvat nopeammin. Huom! Lämpötilaa kannattaa pitää silmällä, jotta grilli ei pääse kuumenemaan liikaa. Optimilämpötila on siinä 100-120 asteen tienoilla. Laadukkaat hiilet palavat tasaisesti, joten vaikka kala valmistuu nopeasti eikä vaadi pitkää kypsentämistä, premium hiilillä on huomattavasti helpompi grillata koska lämpö jakautuu tasaisesti eikä säätämistä tarvitse juurikaan tehdä kesken grillauksen. 

Savustuksen jälkeen kala kannattaa kääriä leivinpaperi-sanomalehtikääröön ja antaa hetken vetäytyä, jotta savun aromi tasaantuu. Sitten ei muuta kun herkuttelemaan! 

Grillihiilinä käytetty Black Wattlea sekä Marabuta.


Jätä kommentti